| Historia |
|
|
Nimi "Putikko" on johdettu aikojen kuluessa puutikki-sanasta, joka on tarkoittanut kirveellä männyn kylkeen tehtyä lovileikkausta eli pyvällystä, jotka ovat olleet vanhan Säämingin aikaan ansateiden merkkejä. Sahaustoiminta alkoi Putikossa vuonna 1774 Utrasveteen laskevassa Putikon joessa Patolammen tilalla (nykyinen Putikon Hovi). Sahan perustivat viipurilaiset liikemiehet. Vesisaha siirtyi vuonna 1887 savonlinnalaisen kauppaneuvos Anders Auvisen omistukseen. Auvinen rakensi 1897 Putikon lahden rannalle uuden höyryllä käyvän sahan. And. Auvinen OY lopetti sahaustoiminnan 1984, jonka jälkeen sahan toimintaa on jatkanut n. 10 eri yrittäjää aina vuosituhannen vaihteeseen saakka, jolloin sahan vuokraajina aloittivat toimimaan venäläiset ja virolaiset liikemiehet. Putikon kylän, sahan ympärille rakennetut puutalot ovat 1900-1950-luvuilta. v.1991 Lauri Ruohola hankki kartanon omistukseensa, joka silloin oli melko huonossa kunnossa. Sittemmin hän yhdessä poikansa Ollin kanssa on kunnostanut ja entisöinyt rakennukset ja aloittanut karjasuojassa taidenäytteltoiminnan jo 17 vuotta sitten. Lauri Ruohola on myös koonnut samoissa tiloissa olevan museon. |
